Ilmianna nyt vuoden johtaja!

Kuka on mielestäsi onnistunut erinomaisesti tehtävässään?


Kerro perustelut ilmiantoosi 23.10.2020 mennessä – onko vuoden johtaja esimerkiksi:

 

  • inspiroinut
  • luonut kannustavan yrityskulttuurin
  • toiminut esimerkkinä tai intohimoisena uudistajana
  • innostanut parempiin tuloksiin
  • johtanut tiedolla ja tunteella
  • saanut ihmiset mukaan kohti visiota…

 

Tärkeintä on, että perustelusi on aito!

 

Kampanjan avulla valitaan kolme finalistia ja heistä valitaan Vuoden 2020 JOHTAJA  Kauppakamarin Johtamisen Ajankohtaispäivässä 3.11.2020. Raadin puheenjohtajana toimii Keskuskauppakamarin toimitusjohtaja Juho Romakkaniemi.

 

Ilmiannolla osallistut samalla arvontaan, jossa on jaossa upeita palkintoja, kuten vuorokauden majoitus- ja kylpyläpaketti Haikon Kylpylähotellissa kahdelle, DeliCard -lahjakortti sekä 5 kpl Kauppakamarin ”Arvovalta – opas arvojen hyödyntämiseen 2020-luvun johtamis- ja asiantuntijatyössä” - uutuuskirjoja.